Mikä sai mieleni muuttumaan?

Pidin yhdeksän vuoden ajan oireideni aiheuttajana mm. erilaisia bakteereja ja parasiitteja. Sain joistakin yksittäisistä hoidoista apua, mutta tuntui etten edennyt oikein mihinkään. Olin todella hukassa sen kanssa mitä minun olisi pitänyt tehdä. Olin todella epätoivoinen ja yritin kaikkea mahdollista mitä vain tuli mieleeni. Suunnittelin viime vuonna lähteväni eräälle klinikalle hoitoon, mutta en saanut erinäisistä syistä matkaa järjestymään. Minulla oli tämän klinikan naturopaatin kanssa hoitosuhde vuoden verran ja tunsin että etänä ei ollut hirveästi enää tehtävissä. Vuodessa en ollut saanut mitään apua, mutta jatkuvat hoidot ja rahan meno ahdistivat. Pienen henkisen romahduksen jälkeen päätin pitää tauon hoidoista, niin etten miettinyt jatkuvasti sitä mitä tekisin seuraavaksi. On vuodesta toiseen rankkaa se, että jokaisen hoidon kohdalla toivoo, että jos kuitenkin tämä hoito auttaisi. En nyt viime vuosina ole enää niin optimistinen ollut hoitojen suhteen kuin alussa, mutta aina sitä on ollut sellainen pieni toivo, että jos nyt tällä kertaa se uusi hoitokokeilu auttaisi. 

Tauko teki hyvää ja keskityin kaikkeen mukavaan. Ymmärsin myös, että olin niin paljon vain halunnut päästä oireistani eroon, että en ollut yhdeksään vuoteen keskittynyt oikein mihinkään muuhun. Oireista eroon pääseminen oli se ykköstavoite jota mietin jatkuvasti. Olin alkanut suorittaa paranemista.

Helmikuussa totesin, että on aika jatkaa kokeiluja ja hankin Neurosonicin, josta kerron tarkemmin myöhemmin. Eksyin samoihin aikoihin Suomen Energiahoitajien nettisivulle kun etsin erilaisia täydentävien hoitojen koulutuksia. Osallistuin yhdelle heidän verkkokurssilleen ja innostuin kovasti kun sain jo itsehoidosta apua. Huhtikuussa päätin kokeilla energiahoitoa saman koulun koko koulutuksen läpi käyneen energiahoitajan kanssa. Ajattelin vain, että kokeillaan nyt, vaikka olin todella skeptinen. Sain kuitenkin jo aika nopeasti apua ja tunsin että tätä on jatkettava. 

Pyysin jo nyt edesmenneeltä ystävältäni apua, että olisiko hänellä vinkkejä hyvistä kirjoista tai kanavista joihin hän on omien hoitojensa aikana törmännyt. Hän antoi lukuisia vinkkejä ja siten löysin kirjan joka muutti ajatteluani aika paljon. Luin Kelly A. Turnerin Syövästä voi selviytyä -kirjan. Vaikka minulla ei ole syöpää, koin kirjan kuitenkin mielenkiintoisena, koska mielestäni nuo samat asiat pätevät myös moneen muuhunkin sairauteen. Turner huomasi haastateltuaan lukuisia syövästä odottamattomasti parantuneiden ihmisiä, että yhdeksän asiaa nousi jatkuvasti esiin. Nämä asiat hän esittelee kirjassa. Vain kaksi näistä on fyysisiä: ruokavalio sekä kasvirohdokset ja ravintolisät. Nämä muut olivat: ota vastuu omasta terveydestäsi, noudata intuitiotasi, vapauta tukahdutetut tunteet, kehitä myönteisiä tunteita, ota vastaan ympäristön tuki, syvennä henkisyyttäsi ja vahvista elämänhaluasi. Minuun eniten kolahtivat kohdat intuitiosta ja tukahdutetuista tunteista. Luin näitä kohtia uudestaan ja uudestaan. 

Jokaisen aiheen kohdalla on yksi pitempi parantumistarina. Sellaisen ihmisen tarina jolle lääkärit eivät antaneet kovinkaan pitkää elinennustetta, kuitenkin tämä ihminen parani. Nämä ihmiset eivät piitanneet lääkäreiden arvioista, vaan alkoivat hoitaa itseään. Osa kävi samanaikaisesti syöpähoidoissa, mutta osa kieltäytyi niistä kokonaan. 

Muistan, että eräs haastateltava sanoi kirjassa, että hän mietti miksi hän oli sen syövän saanut, mitä se yritti hänelle kertoa. Itse aloin pohtia samaa kysymystä ja tulin siihen tulokseen että fyysiset oireeni olivat viimeinen hätähuuto. En ole aiempia oireita ja merkkejä kuunnellut, piti romahduttaa kunto totaalisesti että heräsin. Silloinkaan en vielä ymmärtänyt miksi tämän kaiken sain. Nyt vasta yhdeksän vuoden jälkeen ymmärrän, että tarkoitus on parantua kokonaan. En ole koskaan voinut hyvin. Ymmärsin, että minun on parannuttava sisältäpäin. Olen kiitollinen siitä että sain lopulta nuo fyysiset oireet ja joudun pakon sanelemana tekemään tämän kaiken, koska en muuten olisi tähän ryhtynyt.

Toukokuussa sairastuin koronaan ja makasin sängyssä kuunnellen erilaisia kehomieleen liittyviä haastatteluja ja luentoja Youtubesta, kun en oikein muuta jaksanut tehdä. Sairastumisen loppupuolella löin jalkani sängyn kulmaan, pikkuvarvas turposi, mahdollisesti murtui ja oli todella kipeä. Tämä parantui kokonaan kolmessa viikossa. Mietin, että tällaisen asian keho parantaa itse, kunhan vain varoin astumasta painoa varpaalle, että se sai rauhassa parantua. Mietin, että miksi minulla on ollut yhdeksän vuotta koko kehon kiputila, mutta kehoni ei pysty sitä itse parantamaan, kuten se paransi varpaani. 

Koronaa sairastaessani löysin myös John Sarnon TMS:n. TMS eli tension myositis syndrome tai voidaan kutsua myös mindbody syndrome. Se on John Sarnon antama nimi oireyhtymälle jossa tukahdutetut tunteet, etenkin viha, aiheuttaa fyysisiä oireita. Yleensä ihminen alkaa tukahduttaa näitä tunteita lapsesta asti ja ne vain lisääntyvät ajan myötä, aiheuttaen vain enemmän ja enemmän oireita. Sarno havaitsi, että diagnoosin saaneita yhdisti tietyt persoonallisuuspiirteet, joista minulla on lähes kaikki. Oireet ovat todellisia, mutta niiden aiheuttaja ei ole mikään fyysinen asia. Alitajuntamme pyrkii saamaan meidän huomiomme pois emotionaalisista asioista ja luo nämä fyysiset oireet. Aivot tekevät tämän vähentämällä veren virtausta tiettyihin lihaksiin, jolloin syntyy happivaje. Tämä on tietynlainen aivojen tekemä suojelumekanismi ettemme ajattelisi kipeitä tunteitamme. Kun etsin TMS:stä tietoa enemmän, löysin lukemattomia videoita joissa ihmiset kertoivat parantuneensa tästä. Ihmiset joilla oli aivan samoja oireita kuin itsellänikin on.

Näihin erilaisiin tietolähteisiin tutustuttuani olin aika varma että oireeni johtuvat tukahdutetuista tunteista. Kaikki hoidot joita teen tuntuvat täysin oikeilta ja kerrankin tiedän mitä olen tekemässä. Tällä kertaa en aio suorittaa paranemista, vaan menen tilanteen mukaan. En pakota itseäni tekemään yhtään mitään mitä en halua ja otan kaiken rauhallisesti. Paljon on käsiteltäviä asioita ja tarvitsen aikaa prosessoida niitä. Tiedän, että tulen parantumaan täysin, myös muut kuin fyysiset oireet. Kun aloitin tämän prosessin ajattelin alkuun vain fyysisiä oireita ja erityisesti kipua. Voin kuitenkin parantua pakko-oireisesta häiriöstä, ahdistuksesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta, rajoittavista uskomuksista ja henkisestä pahasta olosta. Olen valmis käymään läpi kaiken ja tekemään töitä itseni kanssa. Muisto muistolta käyn yksitellen kaikki negatiivisia tunteita herättäneet tapahtumat läpi niin kauan että tunteet neutraloituvat. Olen jo useasti kokenut miten negatiiviset tunteet häviävät muistoista ja siksi tiedän että se on se puuttuva asia jota olen vuosia etsinyt. 

En usko että olisin ollut aiemmin valmis tähän kaikkeen. Tietoinen mieleni on yrittänyt vuosia vältellä tätä. Tämä mielipiteeni muutos tapahtui viime kevään aikana ja olen valmis nyt käsittelemään menneisyyteni että voin elää tässä hetkessä. Nuo menneisyyden asiat, voimakkaita tunteita sisältäneet muistot, ovat jatkuvasti pyörineet päässäni. Olen sitten yrittänyt nukahtaa, tehdä jotakin mukavaa, ihan joka hetki nuo muistot ovat pyörineet jatkuvalla toistolla päässäni. Kun negatiiviset tunteet näistä muistoista poistuvat, ei minun tarvitse näitä asioita enää vatvoa ja jo ihan fyysisellä tasolla energiaa vapautuu muuhun kun kehon ei tarvitse kuluttaa energiaa tunteiden tukahduttamiseen. Voin mennä sen sijaan johonkin mukavaan muistoon niin halutessani. Minun on ollut lähes mahdotonta mennä aikaisemmin mihinkään hyvään muistoon, koska negatiiviset muistot ovat olleet niin hallitsevia. Tavoitteenani on sisäinen rauha ja se että pystyisin elämään tässä hetkessä.

Kommentit