Omat kokemukseni energiahoidoista

Kerron tässä kirjoituksessa kahdestatoista ensimmäisestä Skypen kautta minulle tehdystä energiahoidosta. Olemme pääasiassa keskittyneet erilaisten negatiivisia tunteita aiheuttaneiden tapahtumien läpikäymiseen eli tunnekehon hoitoon. Lisäksi jokaisella kerralla on tehty myös energiakehon hoitoa. Ajattelin, että voisin kertoa siitä miten olen hoidot kokenut ja minkälaisia asioita olemme käyneet läpi, menemättä kuitenkaan liian henkilökohtaisiin asioihin. Jokainen ihminen kokee hoidot eri tavalla ja jokaisella on erilaiset traumat, joten muistutan että tämä on vain oma kokemukseni. 

Aloitin nämä energiahoidot huhtikuun lopussa. Kesällä oli parin kuukauden tauko energiahoitajani loman ajan. Olen ottanut hoitoja viikon tai kahden välein. Yleensä en halua odottaa viikkoa kauempaa että pääsen hoitamaan seuraavaa mieleeni tullutta muistoa. Koen myös, että hoidettavaa on niin paljon, että siitä syystä haluan että hoitoja on tiheästi. On kuitenkin pidettävä viikon tauko hoitojen välissä, koska keholla menee aikaa edellisen hoidon prosessointiin, vaikka haluaisinkin heti seuraavana päivänä jatkaa siitä mihin viimeksi jäimme. 

Hoito kestää 75 minuuttia, mutta usein meillä on mennyt hieman yli. Oma energiahoitajani on Suomen energiahoitajien BodyMind Energy Balancing Method –koulutuksen käynyt hoitaja. Halusin tämän koulutuksen käyneen hoitajan, koska itse käyn myös läpi samaa koulutusta ja siksi että energihoidot selitetään koulutuksessa hyvin maanläheisesti. On tärkeää löytää itselleen sopiva hoitaja. Jos ensimmäisen kanssa ei tunnu hyvältä, niin kannattaa kokeilla jotakuta muuta. Oman energiahoitajani kanssa kaikki on mennyt hyvin, vaikka alkuun minusta tuntui hyvin vaikealta itkeä hänen edessään, koska normaalisti itken yksin. Tässä kuitenkin käydään läpi aika arkojakin henkilökohtaisia asioita, joten on tärkeää, että hoitajana on sellainen ihminen jonka kanssa tuntee olonsa hyväksi, voi luottaa ja rentoutua. Rentoutuminen kun on todella tärkeää hoidon tehon kannalta. 

Energiahoitoihin ei tarvitse uskoa, se toimii silti. Etähoidot tuntuivat minusta alkuun kummallisilta, oli vaikea uskoa että joku ihminen voi hoitaa minua pitkän matkan päästä. Huomasin jo ensimmäisellä hoitokerralla, että niin se vaan toimii, kun aloin saamaan erilaisia tuntemuksia. Tulokset myös puhuvat puolestaan. 

Olen tehnyt aina energiahoitojen välissä paljon asioita itsekin. Olen esimerkiksi lukenut kirjoja aiheesta, tehnyt itselleni hoitoja sekä työstänyt ajatuksen tasolla asioitani. Hoito on tehokkaampaa toisen ihmisen kanssa, kuin että tekisin sitä vain itselleni. Toinen syy miksi en tyydy tekemään tätä pelkästään itse itselleni, on se että koen käymämme keskustelut tärkeiksi oman tilanteeni kannalta. Olen näitä asioita pyöritellyt paljon mielessäni ja on kiva päästä kuulemaan toisen ihmisen näkökulma asioihini. 

Aloitin energiahoidot ajatuksella, että kokeillaan nyt yksi kerta ja katsotaan että mitä siitä tulee. Odotuksia ei oikeastaan ollut minkäänlaisia ja alkuun sanoin haluavani apua vain kipuihini. Jo ensimmäisellä kerralla ymmärsin, että kipu on vain yksi asia muiden joukossa mihin näillä hoidoilla voidaan vaikuttaa. Aloin nähdä, että voisin mahdollisesti päästä myös eroon muunlaisistakin asioista kuin vain kivusta, kuten ahdistuksesta, jännityksestä, fobioista ja muusta sellaisesta.

Ensimmäisellä kerralla käsittelimme kokemaani syyllisyyttä erääseen tapahtuneeseen asiaan liittyen. Hoidon jälkeen en tätä syyllisyyttä enää tapahtuneesta tuntenut, enkä asiaa enää ajatellut. Hoidon jälkeen olin todella väsynyt, enkä enää sinä päivänä tehnyt mitään raskasta.

Toisella kerralla hoidimme surua liittyen vaarini kuolemaan. Vaarini kuolemasta oli kulunut jo kymmenen vuotta, mutta en ollut päässyt yli surusta. Hän oli minulle hyvin tärkeä ja läheinen ihminen. Kävimme kaikki siihen liittyneet asiat yksityiskohtaisesti läpi, kun kuulin vaarini sairastuneen syöpään sekä viimiseen kertaan kun näimme ja kaikki siltä väliltä. Itkin paljon ja lopuksi tunsin surun lähteneen ja jonkinlaisen taakan keventyneen. Olin ollut todella kiinni siinä surussa enkä ollut pystynyt edes ajattelemaan vaariani ilman itkua ja kovaa ikävää. Tässä yksi päivä katselin vanhoja valokuviani enkä enää alkanut itkeä kun näin vaarini niissä. Vaarini kuolema ei enää pyöri mielessäni, enkä enää itke hänen poismenoaan. Jäljellä on kaikki ne hyvät asiat joita yhdessä koimme ja muistelenkin niitä hyviä hetkiä rakkaudella ja kiitollisuudella siitä että hän oli elämässäni. Tunsin, että jalkojeni kipu oli myös hieman vähentynyt. 

Kolmannella kerralla käsittelimme minussa paljon vihaa tuottavia asioita. Hoidon jälkeen minulla oli normaalia kovemmat kivut ja ehdin pelästyä ja mennä paniikkiin. Pelkäsin, että menetän saamani edistyksen kipujeni suhteen. Neljännellä hoitokerralla keskityttiin helpottamaan tätä kovempaa kipua energiahoidolla ja tunsin kipujen hieman rauhoittuvan. Siinä meni kuitenkin useampi päivä että kivut rauhoittuivat. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että oireet voivat myös hetkellisesti pahentua. Asiasta ei tarvitse kuitenkaan mennä paniikkiin ja alkaa pelkäämään, että tilanne meni nyt lopullisesti huonompaan. Olisin voinut myös tässä vaiheessa jättää energiahoidot tähän, sekin kävi mielessä kun manasin kovempia kipuja, mutta se olisi kyllä myöhemmin kaduttanut.

Viidennellä kerralla kävimme läpi sosiaalisten tilanteiden pelkooni johtanutta epäonnistunutta esitelmääni koko koulun edessä. Koin todella voimakasta vihaa ala-asteen opettajaani kohtaan joka oli minut pakottanut esiintymään koko koululle. En ollut edes aiemmin tiedostanut kuinka paljon tunsin vihaa häntä kohtaan. Muistin myös sen paniikin koko koulun edessä, kun olisin vain halunnut lähteä tilanteesta pois. Tätä paniikkia ja vihaa tuntiessani koko kehoni alkoi täristä ja purkaa stressiä. Minulle tämä tärinä on tuttua TRE-stressinpurkuliikkeistä. Kävimme myös läpi ahtaan paikan kammoon johtanutta tilannetta ollessani hoidossa perhepäivähoitajalla, joka lukitsi minut toisen tytön kanssa leikkimökkiin rangaistuksena. En ollut edes tehnyt mitään sellaista josta olisi kuulunut rangaista, vaan kyseessä oli täysin vahinko ja hoitajan oma huolimattomuus. Palasimme tuohon tilaanteeseen ja pääsin sanomaan sen mitä olisin silloin halunnut sanoa, mutta en saanut sanottua.

Kuudennella kerralla kävimme läpi tuntemaani rakkaudettomuutta. Seitsemännellä kerralla puhuttiin rahasta ja olin mm. hyvin ahdistunut samalla viikolla olevasta eläinlääkärikäynnistä ja siitä mitä se tulisi maksamaan. Myös aiempiin hoitoihini laittamani rahanmeno ahdisti.

Kahdeksannella kerralla ehdotin, että kävisimme läpi entiseen työpaikkaani liittyviä asioita. Tunsin hoidon aikana kovaa puristuksen tunnetta rinnassa ja pistoksia sydämen kohdalla. Kerroin näistä tuntemuksista ja ne hoidettiin pois. Energiahoitajalle kannattaakin aina heti kertoa jos hoidon aikana tulee tuntemuksia. Olin tällä kertaa myös hoidon jälkeen todella väsynyt. Yleensä teenkin niin että hoitopäivänä en tee mitään raskasta ja vain lepään.

Olen usein saanut hoidon jälkeisenä päivänä kovan päänsäryn. Tämä on puhdistusoire joka voi tulla hoidosta. Keho prosessoi muutenkin tuota hoitoa useamman päivän ajan. Teen hoitopäivänä suolahoidon eli valelen merisuolaa iholleni sen jälkeen kun olen pessyt itseni. Odotan minuutin tai pari ja huuhdon sen sitten pois. Tämä on yksi tapa yrittää vaikuttaa puhdistusoireisiin sekä se että juo hoidon jälkeen riittävästi vettä.

Kun muistoja käy läpi, voi alintajunta nostaa seuraavia asioita pintaan. Niin minulle kävi kahdeksannen hoidon jälkeen kun sain tunteen että TET-paikkaani liittyvä muisto täytyy käydä seuraavaksi läpi. Muistin kyllä tämän tapauksen, mutta en ollut sitä vuosiin miettinyt. Olen pelännyt työelämää ja ajatellut että olen työssäni huono ja pelännyt että jos työpaikalla onkin joku ikävä ihminen jonka takia sinne meneminen on kamalaa. Tämä kokemus työn negatiivisuudesta syntyi tuolla TET-paikassa 20 vuotta sitten. Tuolla paikassa minun oletettiin tietävän kaikki jo valmiiksi mitä olisi pitänyt tehdä ja suurimman osan ajasta työskentelin yksin. Minulle oltiin vihainen asiasta jota en ollut tehnyt, mutta kun en tiennyt että sellainen asia piti tehdä koska kukaan ei neuvonut tai käskenyt sitä tekemään. Paikan omistajan mielestä olin onneton ja sainkin tästä viidestä päivästä aika huonot arvostelut. Hän oli myös minua kohtaan ilkeä ja selkeästi ei pitänyt silloisesta ujoudestani. Tämän kokemuksen jälkeen aloin pelätä joka ikistä uutta työpaikkaa. Fyysisesti se jännitys pakkautui jatkuvana jännityksen tuntemuksena rinnan ja pallean kohdalle. Tuon kahdeksannella kerralla käydyn toisen työpaikkaani liittyvän hoidon takia tämä tunne oli pari päivää poissa ja se tuli takaisin kun alitajuntani nosti tämän TET-paikan kokemuksen pinnalle. Silloin muistin että tästähän tämä kaikki pelko ja jännitys lähtikin. Ne olivat vain aina seuranneet seuraaviin työpaikkoihin, joissa olin sitten epävarma ja pelokas. Hoidon jälkeen tämä puristava tunne rinnassani ja palleassani helpotti. Tämä puristava tunne tuntui ahdistuksen ja jännityksen sekoitukselta, joka välillä tuntui hyvin voimakkaalta. En ollut edes tiennyt että näin hyvää oloa onkaan edes olemassa, kun sitä on niin tottunut oireisiin jotka ovat olleet jo vuosia.

Yhdeksännen energiahoidon jälkeen alitajuntani nosti taas uuden muiston pintaan tai alkuun välähdyksenomaisia muistikuvia. Koin tämän todella pelottavana, koska en ollut tiennyt tällaisten muistojen olemassaolosta ollenkaan. Tämän muiston oli mieleni laittanut jonnekin todella syvälle jo heti tapahtuman jälkeen, koska kyseessä oli itselleni hyvin traumaattinen kokemus ja mieli on halunnut suojella minua. Kun sain näitä välähdyksä muistosta, pelästyin, koska en tuntenut tätä muistoa omakseni. Se tuntui hirveän epätodelliselle ja oli vaikea hyväksyä että tämä kaikki on tapahtunut oikeasti minulle. Tärisin ja itkin, unen saaminen oli hankalaa koska muistikuvat tulivat jatkuvasti mieleeni. Laitoin seuraavana päivänä energiahoitajalleni viestin, että olisiko hänellä aikaa auttaa minua. Sain sitten apua. Silloin kun tämä trauma tapahtui, asiasta ei puhuttu enkä käsitellyt asiaa mitenkään. Tällä kertaa halusin päästä purkamaan tämän mahdollisimman nopeasti. Tiesin, että kun käyn tämän läpi, saan taas nukuttua ja rauhoitettua itseni. Vaikka oli hyvin rankkaa muistaa tapahtuma sekä käydä se läpi, oli tämä yleisen vointini kannalta hyvin tärkeää. Uskon, että tämä trauma on yksi juurisyy oireilleni ja nyt voin vihdoin alkaa hiljalleen parantua. Tämän trauman käsittelyä jatkoimme vielä seuraavallakin kerralla, koska muistin vielä lisää yksityiskohtia joita en aiemmalla kerralla muistanut.

Kahdestoista kerta meni erään läheisen ihmisen minulle ikävien tapahtumien aiheuttamien asioiden käsittelyyn. Tämän jälkeen päätin pitää kuusi viikkoa taukoa hoidoista, jonka jälkeen taas hoidot jatkuivat. Minulla on useita asioita joita haluan vielä käsitellä ja alitajuntakin voi vielä kaikenlaista nostaa pintaan käsiteltäväksi. En ajatellutkaan että pari kertaa riittäisi, olenhan kuitenkin ollut jollakin tavalla oireinen koko elämäni. Todennäköisesti käsittelen asoita siihen asti ettei mitään negatiivisia tunteita enää nouse menneistä tapahtumista esiin. Tarkoitus olisi käydä myös fyysisesti paikan päällä jollakin energiahoitajalla, ihan jo siksi että se kuuluu opintoihini. Silloin pystytään myös tekemään sellaisia asoita joita ei etänä pysty, kuten virheasentojen korjaaminen. Koen, että sellainen jatkuva asioiden päässä pyöriminen ja vanhojen ikävien muistojen ajattelu on jonkin verran vähentynyt. Se on taas tuonut sen, että olen mieleltäni rauhallisempi ja muutenkin olo on parempi. Voin keskittyä tähän hetkeen ja mieli on aika hiljainen.        

Kommentit