Unettomuus, traumat ja vuosi 2023

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen viime kesänä. Laitoin blogin kuitenkin alkuvuonna tauolle, koska minulla ei ollut voimia kirjoittaa sitä ja sen olemassaolo stressasi minua. Päätin nyt keskittyä tässä blogissani alkuun vain terveysaiheisiin, koska tällä hetkellä minulla ei ole vieläkään tarpeeksi energiaa kirjoittaa kovinkaan useasti ja olen edelleen keskellä unettomuudesta parantumista. Kerron tässä kirjoituksessa tiivistetysti mitä minulle tänä vuonna tapahtui.

Halusin niin kovasti parantua ja jäin hieman koukkuun tunteiden vapauttamiseen. Aloin taas suorittaa paranemista. Energiahoidot ja EFT eivät enää riittänetkään minulle. Halusin kokeilla jotakin muuta tunteiden vapautus menetelmää. Kävin sitten kokeilemassa Rosen-terapiaa. Tämän Rosen-terapian jälkeen alkoi kuukausia kestänyt todella hirveä jakso ja luulin jo että nyt se on menoa, tästä en tule selviämään. Olen aiemmin kärsinyt unettomuudesta, mutta se ei ollut mitään tähän kokemaani verrattuna. Valvoin kokonaisia öitä tai nukuin vain muutamia tunteja, nekin nukahtamislääkkeen turvin. En ollut pitkään aikaan käyttänyt mitään lääkkeitä. Nyt tilanne oli niin paha ettei vaihtoehtoja enää ollut.

Kaikki alkoi helmikuun lopulla kun kävin Rosen-terapeutin luona. Tuntuu ikävältä puhua yhdestä terapiamuodosta ikävästi, koska uskon että kokemus olisi ollut erilainen jos vain kyseisen hoidon tekijä olisi ollut erilainen. Koin hoidon epämiellyttävänä alusta loppuun. Tässä tullaan myös siihen, että entinen minä ei sanonut tästä mitään, vaan hiljaa kestin hoidon loppuun asti. Nykyinen minä olisi sanonut, että hoito ei tunnu hyvältä ja olisin jättänyt hoidon kesken. Hoidon tehnyt henkilö ei kertonut yhtään mitä hän tekee seuraavaksi ja mihin hän koskee. Huomasin olevani jatkuvasti jännitystilassa ja rentoutuminen oli hankalaa. Hän kyseli minulta miten menee ja vastasin että hyvin, koska en halunnut pahoittaa hänen mieltään. Minulla on aiemmin ollut kova miellyttämisen tarve, enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä, joten siksi en sanonut mitään. Odotin vain koko ajan että aika loppuu ja pääsen hoidosta pois. Muistan miten illalla tunsin oloni jotenkin oudoksi.

Muutaman päivän päästä hoidosta en saanut nukuttua, olin täysin ylivirittynyt. Aina kun meinasin nukahtaa, jokin lihas säpsäytti minut hereille. Kun vihdoin aamusta nukahdin pariksi tunniksi, näin kamalia painajaisia. Rosen-terapia nosti pahimman pelkoni minulle käsiteltäväksi. En halua tästä pelosta sen enempää kertoa, koska asia on niin henkilökohtainen. Nukuin vain pari tuntia yössä ja otin energiahoidot tähän apuun. Samaan aikaan oli myös muita traumoja noussut pinnalle. Esimerkiksi trauma siitä miten olen yksin ollut kotona ja olen pelännyt nukahtaa. Pelkäsin lapsena todella paljon nukahtamista ja olin usein yksin öitä kotona. Tämän trauman hoidettua energiahoitajan kanssa EFT:llä, huomasin hengitykseni muuttuneen. Tätä ennen olin useamman päivän haukkonut henkeä, ihan kun en olisi saanut riittävästi happea.

Tässä vaiheessa olin jo kokeillut useampaa eri lääkettä nukkumiseen, mutta vain Stilcnotilla sain nukuttua kolmesta neljään tuntia yössä ja sekin riittäisi vain pariksi viikoksi. Koin paineita selvittää tilanne mahdollisimman nopeasti. Kokeilin rentoutuksia ja Neurosoniciani. Nukahdin muutamaksi sekunniksi, mutta kehoni säpsäytti minut joka kerta hereille. Jokin iso lihas jalassa tai vartalossani paukautti oikein kunnolla, niin että oikein hypähdin ilmaan. Ihan kuin olisi ollut vaarallista nukahtaa ja kehoni suojeli minua pitämällä minut hereillä. Sain myös paniikkikohtauksia, kun olin niin väsynyt ja peloissani mitä tässä oikein tapahtuu. Tärisin myös useita tunteja, kehoni purki itse tällä tavalla traumoja kehosta.

Energiahoidossa kävimme EFT:llä läpi paljon erilaisia traumaattisia tapahtumia. Näiden hoitojen jälkeen aloin nukkua pätkittäistä unta, vaikka edelleen käytinkin nukahtamislääkettä. Koin myös miltä unihalvaukset tuntuvat. Koin pari unihalvausta saman yön aikana ja koin ne pelottavina kun en ymmärtänyt mitä tapahtuu. Olen hereillä, mutta keho nukkuu eikä liiku. Aloin pelätä etten enää koskaan nuku ilman lääkkeitä ja silloinkin heräilen vartin välein.

Kävin taas lääkärissä ja sain Diapamia. Nukuin pari viikkoa hyvin lääkkeen avulla eikä mitään uutta käsiteltävää traumaa noussut pintaan. Kunnes en taas nukkunutkaan. Olin ottanut yhteyttä unettomuuden alettua erääseen henkilöön jonka kanssa en ollut ollut tekemisissä useaan vuoteen. Tämä henkilö tuli tuekseni unettomuuden ollessa pahana ja aloin taas luottaa häneen, joten hänen pyytäessä minua tulemaan hänen luokseen, lähdin. Halusin antaa miehelleni pienen hengähdystauon ja kaipasin itsekin vaihtelua. Halusin ottaa etäisyyttä sänkyyn ja makuuhuoneeseen, jotka koin ahdistavina. Jo ennen tätä matkaa kävin läpi tähän henkilöön liittyviä traumoja sekä sitä etten ollut viimeiseen kolmeen vuoteen liikkunut missään. Olin sairastumisen pelossa jäänyt kotiini enkä ollut käynyt missään useampaan vuoteen. Pelkäsin saavani flunssan tai ihan mitä vain ja pelkäsin kuntoni menemistä huonompaan. Olin onnellinen päästessäni hetkeksi ihmisten ilmoille ja erilaiseen ympäristöön. Huomasin kuitenkin etten edelleenkään voinut tähän ihmiseen luottaa, eikä hän todellakaan ollut muuttunut. Lähdin kotiin. Tämä kaikki sai aikaan uuden unettomuusjakson.

Jostakin tuolta syvältä sisimmästä kumpusi rakkauden puutteen tunne. Tunne oli murskaava. En saanut enää apua Diapamista. Sain Zopinoxin kokeiluun kun menin päivystykseen. Tämä lääke auttoi vain silloin tällöin ja lääkkeestä huolimatta valvoin öitä. Kipuni yltyivät koviksi valvomisesta sekä koin kovaa henkistä kipua. Käsittelin taas asiaa EFT:llä ja sain hetken aikaa nukuttua nukahtamislääkkeen turvin.

Sitten koitti edesmenneen ystäväni kuoleman vuosipäivä. Vuosi sitten juhannuksena näin hänet viimeksi ja olin surrut sitä ettei hän enää ollut täällä. Hän olisi varmasti ymmärtänyt ja kuunnellut, ollut tukena siinä mitä kävin läpi. Zopinox ei enää auttanut niin kuin piti ja nukuin vain joka toinen päivä. Ahdistus ja paniikki lisääntyivät. Lopulta menin taas yksityiselle lääkärille ja pyysin Stilcnotia, olinhan sillä nukkunut viimeksi vähintään kolme tai neljä tuntia. Sain reseptin ja nukuin tällä kertaa vain kaksi tuntia.

Sinnittelin kahden tunnin yöunilla kolme päivää ja lopulta soitin sunnuntaina päivystyksen mielialapuolelle ja pyysin saada lupaa tulla vastaanotolle. Olin tässä vaiheessa aivan loppu ja itsetuhoinen, en vain enää jaksanut. En ollut pystynyt unettomuuden takia syömään useampaan kuukauteen kunnolla. Minulla oli nälkä, mutta kaikki ruoka jotenkin vain oksetti ja jäi kurkkuun kiinni. Olin myös viimeiset kolme viikkoa yskinyt limaa kurkusta. Olin ahdistunut ja pelkäsin etten tästä tule enää selviytymään. Olin myös kuluttanut lähes kaikki säästöni lääkärikäynteihin, lääkkeisiin ja hoitoihin. Viimekertaisella päivystyskäynnillä minut ohjattiin avopuolen akuuttipsykiatrille. Olin pettynyt koska halusin jo silloin päästä osastolle. Pelkäsin, että teen itselleni jotain kun en enää kestänyt tilannetta ja pelkäsin kokeilla jatkuvasti uusia lääkkeitä. Tämä oli ensimmäinen kerta koko kymmenen vuoden sairausteluni aikana kun olen meinannut luovuttaa ja ollut itsetuhoinen. Pelkäsin omia ajatuksia ja sitä että olin kadottanut toivon. Nyt päätin, että tällä kertaa en tule päivystyksestä suoraan kotiin. Tarvitsin apua, koska en enää jaksanut. Olin päivystyksessä koko päivän. Hoitaja sanoi, että voin jäädä nukkumaan yhden yön osastolle. Pyysin myös verikokeita, koska en ollut syönyt kunnolla pitkiin aikoihin. Verikokeet otettiin ja iltamyöhään pääsin kiireisen psykiatrin luo. Hän teki listan tarvittavista lääkkeistä ja pääsin vihdoin osastolle. Osastojakson aikana oli tarkoitus saada minut nukkumaan ja kokeilla eri lääkeyhdistelmiä. Tässä vaiheessa elettiin jo heinäkuuta.

Tulin osastolle siinä vaiheessa kun kaikki muut potilaat olivat jo menneet nukkumaan. Kävimme hoitajan kanssa säännöt läpi, sain ruokaa ja pääsin suihkuun. Ennen suihkuun menoa sain 100mg Ketipinoria. Olin aiemmin kokeillut sitä paljon pienemmällä annostuksella, mutta se ei ollut auttanut. Tämä suurempi annostus laittoi veren yläpaineen sen verran matalaksi että pyörtyilin osaston käytävällä aina kun nousin ylös. Nenäni meni myös täysin tukkoon ja pelkäsin että tukehdun. Menin lopulta hakemaan uutta unilääkettä ja lopulta nukahdin. Aamulla olin kyllä ihan sekaisin ja voimat olivat täysin poissa kun seitsemän aikaan tultiin herättämään. Olin osastolla kaksi viikkoa, jonka aikana löytyi toimiva lääkitys ja sain vihdoin nukuttua. Osastolla oli mukavaa kun sain tutustua uusiin ihmisiin ja melkein aina oli jostakusta juttuseuraa. Pääsin siellä myös takaisin uuteen rytmiin. Menin nukkumaan joka päivä samaan aikaan ja tein joka päivä samat asiat. Kotona olin pääasiassa viettänyt aikaa sängyssä ja olin liian väsynyt tekemään ruokaa tai kotitöitä. 

Osaston lääkärin kanssa sovimme, että hän jää minun omaksi lääkärikseni vuoden loppuun asti. Vastustin kovasti sitä, että taas olisi vaihtunut lääkäri ja hän sitten ehdotti tätä. Kotona on tarkoitus päästä ensiksi eroon Tenoxista, jota käytän nukahtamiseen. Lääkäri muistutteli, että kolme kertaa saa viikossa korkeintaan ottaa, mutta muuten olisi hyvä olla ilman sitä. Tämä siis siitä syystä ettei lääkkeeseen kehity toleranssia. Toinen lääke, joka on sitten pitempään käytössä, on Olantsapiini. Tämä lääke tekee illalla todella väsyneen olon suunnilleen tunnissa. Olantsapiinin käyttö on estänyt jatkuvat heräilyt yöllä tai aamulla, jolloin en enää saanut uudestaan nukahdettua. Olen ollut lääkkeeseen tyytyväinen, vaikkei unettomuus sen alkuperäinen käyttöaihe olekaan.